Tietoa meistä
Olemme huomanneet, että MedTech-, terveysteknologia- ja lääkealan myynti- ja asiantuntijatehtävät kiinnostavat yhä useampia terveysalan ammattilaisia. Uuden uran aloittaminen voi kuitenkin tuntua haastavalta, jos ei tunne alaa, sen työtehtäviä tai rekrytointiprosesseja.
Tavoitteemme on tehdä uudesta urasta helpommin saavutettava ja antaa sinulle käytännön tietoa, työkaluja ja tukea seuraavan urasiirron tekemiseen.
Asiantuntijamme
Teemu:
Fysioterapiaopintojeni ollessa loppusuoralla olin päättänyt, etten jäisi alalle koko työurakseni. Hain tuolloin sattumalta suuren medtech-alan yrityksen avoinna olleeseen tehtävään. Hakiessani en juurikaan tiennyt, mitä työ pitäisi sisällään, eikä työnkuvauskaan tuntunut vastaavan omaa osaamistani. Lopulta sain hakemani tehtävän, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään.
Tiedän siis omasta kokemuksesta, miltä hyppy uudelle alalle tuntuu. Olen käytännössä huomannut, että moni ei edes tiedä näiden uramahdollisuuksien olemassaolosta, työpaikat voivat tuntua olevan kadoksissa tai mitä alalle pääseminen käytännössä vaatii.
Olen Teemu, MedTech Akatemian perustaja. Kymmenen vuoden medtech-alan aikana olen saanut kattavan käsityksen alan arjesta, työntekijöiltä odotetuista sekä menestymiseen vaadittavista taidoista sekä työpaikkojen löytämisestä ja verkostojen rakentamisesta. Kokemukseni rekrytointiprosesseista puolin ja toisin on myös opettanut, mitä työnantajat hakijoissa etsivät.
Perustin MedTech Akatemian auttaakseni alanvaihtoa suunnittelevia hyödyntämään omaa osaamistaan uudella tavalla. Saat minulta käytännön kokemukseen perustuvaa tukea ja selkeämmän suunnan seuraavalle askeleellesi.
Varaa 15 minuutin kartoituskeskustelu, niin jutellaan sinun mahdollisuuksistasi!
040-5845503
Kokemuksemme
Ymmärrämme kymmenen vuoden kokemuksella sekä terveydenhuollon arkea että MedTech-alan vaatimuksia. Siksi osaamme auttaa sinua sanoittamaan osaamisesi tavalla, joka puhuttelee tulevia työnantajiasi ja vie sinua lähemmäs seuraavaa ura-askeltasi.
Toimintatapamme
Toimintatapamme perustuu käytännönläheiseen valmennukseen ja neuvontaan, jossa yhdistyvät terveysalan arjen tuntemus sekä MedTech-, terveysteknologia- ja lääkealan vaatimukset.
